Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto.
Mikkelin yliopistokeskus (MUC) on verkostomallinen kolmen yliopiston muodostama osaamiskeskittymä, jossa toiminta painottuu tutkimukseen, koulutukseen.
Porin yliopistokeskus on 2 500 opiskelijan, 170 asiantuntijan ja neljän yliopiston muodostama, verkostomaisesti toimiva monitieteinen tiede- ja taideyhteisö.
Seinäjoen yliopistokeskus on viiden yliopiston ja noin 90 asiantuntijan monitieteellinen yhteisö. Osaamisaloja ovat agrobiotalous ja kestävät ruokaratkaisut, älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät, hyvinvointi ja luovuus sekä yrittäjyys ja kasvu
Lahden yliopistokampus on monitieteinen kaupunkikampus. Sen tehtävä on edistää kestävän kehityksen ja kaupunkiympäristön monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta sekä innovaatiotoimintaa.
Kajaanin yliopistokeskus on verkostomallinen tiedeyhteisö, jonka tehtävänä on toiminta-alueensa sivistys- ja osaamistason kohottaminen sekä elinkeinoelämän palveleminen tutkimuksen ja koulutuksen kautta